maanantai 20. lokakuuta 2014

Tänään on päivä jolloin...







- ajattelin aamulenkillä, että minun pitää muistaa huolehtia itsestäni sen(kin) takia, että perheessämme on esimurrosikäinen, joka tarvitsee minua tuekseen täyspäisenä aikuisena.

- rakennan jo kesällä aloittamaani elämäntarinaani valokuvien avulla. Kuvia, kuvia, kuvia ja joitakin tärkeitä, valikoituja sanoja niiden ympärille. Osa sanoista jonkun muun valmiina runoina tai laulunsanoina, osa omia muistoja ja tunteita sanoittaen.

- kuuntelen Spotifyn kautta Johanna Iivanaista ja vaikutun jälleen kerran hänen äänestään ja löydän ainakin yhden uuden voimabiisin, kuuntele Sinäkin täältä kappale nimeltään Minut on kutsuttu. (en osannut linkittää yhtä kappaletta tuolta, ja youTubesta en löytänyt)

- annan ajatusten tulla ja mennä, niiden raskaampienkin.

- juon teetä ja kahvia vuorotellen.

- poltan koko päivän kynttilää olohuoneen pöydällä.

- en tee kotitöitä kuten yleensä vapaapäivänä (ainakaan kovin paljoa)









sunnuntai 19. lokakuuta 2014








Epäröivä-Herkkä-Vahva
Varovainen-Kuulosteleva-Rohkea
Kiltti-Diplomaattinen-Lojaali
Väistelevä-Huolehtiva-Ymmärtävä
Valittava-Kunnioittava-Arvostava



näitä sanoja olen maistellut tänään mielessäni, nämä kaikki ja paljon muuta löydän itsestäni, eri kerroksista, eri hetkinä





lauantai 18. lokakuuta 2014

Syyslomanen











En ollut lomalla, mutta siltä tuntui neljän vapaapäivän jälkeen. Visiitti Itä-Suomeen, paluumatka Isän kanssa syntyjä syviä pohtien, kätköilyä, retki Torronsuolle ja oleilu rakkaiden kanssa. Pari erää omenahilloa uunissa. Tunnelmasta ja ympäristöstä toiseen. 





lauantai 11. lokakuuta 2014

Junat ja naiset... tai nainen ja juna = nainen junassa


Nainen junassa 6/14, Gdansk, kälyn ottama kuva(tus)



Istun junassa matkalla Joensuuhun. Minulla ei ole koskaan ollut läppäriä mukana junamatkoilla, joita on toki kertynyt vuosien varrella jokunen matkatessani kotipuoleen milloin yksin, milloin lasten kanssa. Nyt otin sen mukaani, koska koin pakottavaa kirjoittamisen tarvetta. Kirjoitin ensin muistikirjaan työhön liittyviä ajatuksia talteen. Nykyisin poikittaisliikenne junaillen on hankalampaa kuin vaikkapa kuusitoista vuotta sitten, jolloin kuljimme Miehen kanssa "riiuureissuilla". Jouduin tällä kertaa vaihtamaan junaa kolme kertaa eli olen nyt neljännessä kulkupelissä samalla reissulla. Kolme ensimmäistä väliä olivat niin lyhyitä, etten viitsinyt kaivaa konetta esille. Mutta sitten hakkasinkin näppistä oikein urakalla toista tuntia putkeen kun alkuun pääsin. Kyllä helpotti, ajatukset lopettavat kehän kiertämisen, ja voin aloittaa neljän vuorokauden vapaat eli pienen syyslomasen rauhassa.

Olen siis matkalla yksin. Lapsillakin alkoi kyllä syysloma ja myös Mies on alkuviikon vapailla, mutta perheemme aloittaa näköjään tänä vuonna tämän viikon lähtemällä eri suuntiin. Nti Esikoinen on kummitätinsä luona vierailulla ja perheen miehet metsäretkellä ystäväisän ja -poikien kanssa. Minä päätin jo pari viikkoa sitten, että teen pikapyrähdyksen kotinurkille tässä kohtaa. Paluukyyti järjestyy Isäni kyydissä, kun hän tulee vaimonsa kanssa vierailulle meille päin. Suurin syy reissulleni on äidinäidin tapaaminen. Pikkumummon vointi ja kunto ovat kuluneen vuoden aikana heikentyneet sen verran paljon, että koin sisäistä tarvetta lähteä häntä tervehtimään. Vanhempi kollegani sanoi hienosti, että joskus on ihan hyvä lähteä ilman lapsia näille reissuille;"Saat olla rauhassa se lapsenlapsi." Miten hyvin sanottu... koin ehkä hiukan omantunnon kolkutuksia alkuun, ettemme mene koko porukka, mutta tosiaan; minä tarvitsen tämän reissun nyt ihan vaan itseni takia. Toisaalta, lapset eivät olisi oikein jaksaneetkaan lähteä. Arki on aika hektistä, joten lomalla saavat he valita ainakin osittain mitä tapahtuu.


Mitä muuta sitten kuuluu Minulle? Voimauttavan valokuvauksen ammatilliset perusteet opinnot alkoivat reilu viikko sitten, ja olen siitä hyvin, erittäin onnellinen. Luovan kirjoittamisen kurssi sulautui elämäntarinakirjoitusryhmän kanssa yhteen, mikä oikeastaan sopii ihan hyvin minulle, koska sekin kiinnostaa. Luovan kirjoittamisen tekniikkaa ja tehtäviä siltä pohjalta joka tapauksessa hyödynnetään jatkuvasti. Tämän matkakirjoittamisen lisäksi olen pari kertaa kirjoittanut heti töiden jälkeen ahdistaneet ajatukset ulos, ja se on auttanut. Eli tätä lisää. Töissä on edelleen aika raskasta ja hetkittäin todella turhauttavaakin. Ei itse potilastyö niinkään, mutta monta epäkohtaa ja huonosti toimivaa asiaa systeemissä. Niihin yritän oman taitoni, rohkeuteni ja ymmärrykseni puitteissa paneutua, joskus ehkä vähän liikaakin. Mutta jos vaikka kuitenkin voisin saada jotain aikaiseksikin...

Tämmöisissä tunnelmissa tänään, lokakuisena lauantaina olen Mie ite...