Siinä seisoo otsikossa eilinen juoksuni numeroina! Kuvassa olen maalisuoralla ja yllättävän vakavana (juoksukoulumme rehtorin ikuistamana). Koko matka nimittäin meni loistavasti ja hymyssä suin juoksin suurimman osan matkasta. Sää oli sopiva, lämpöä noin 15 astetta, taivas pääasiassa pilvinen ja kosteusprosentti korkea. Hieman ennen starttia tuli voimakas sadekuuro, mutta onnistuin välttämään pahemman kastumisen värjöttelemällä puun alla. Hieno oli tunnelma, meitä starttasi klo 16.00 puolimaratonille ja maratonille yhtä aikaa yli 2000 juoksijaa!
Hetkittäin paistoi aurinkokin, ja silloin oli jo aika kuuma. Arvoin pukeutumista vielä viime hetkeen asti siltä osin, että laitanko lyhythihaisen paidan alle pitkähihaisen, mutta onneksi en laittanut. Sormet olivat hetkittäin viileät, mutta muten olin juuri sopivasti pukeutunut. Lippiksen ostin kisahallin kaupasta, nyt on varusteisiin satsattu niin paljon, ettei siitä ainakaan juoksuharrastukseni pitäisi olla kiinni ;)!
Juoksin alkumatkan yhden tutun ihmisen kanssa, terkut Tammelaan :)! Hän kiri Tammelan keskustan juottopisteellä etumatkaa sen verran, etten enää yrittänytkään rinnalle. Puolimaratonin reitti menee Forssasta Tammelan keskustaan ja takaisin. Tammelassa, kääntöpaikalla oli muutama mäkiosuus ja niissä piti ottaa hieman rauhallisemmin.
Tammelan keskustasta Forssaan päin juoksin toisen tutun puolimaratonin ensikertalaisen kanssa noin 18km merkille asti ja sen jälkeen annoin itselleni luvan kiihdyttää vauhtia, kun paukut tuntuivat vielä riittävän siihen! Loppumatkan etenin reippaasti ja nautin joka hetkestä, 19km paikkeilla oli jo huisin onnellinen fiilis; se alkaa olla tässä, olen kohta juossut puolimaratonin ja vieläpä helposti!
Itsehän en asettanut juoksulleni mitään aikatavoitteita, pääasia oli se että juoksen koko matkan. Mieheni arvioi, että voisin hyvin jaksaa 2h 15-20minuuttiin ja aika hyvinhän tuo osasi arvioida :)! Kun kaksi tuntia tuli täyteen siinä noin 17-18km:n kohdalla, muistan ajatelleeni että nyt olen juossut pidempään kuin koskaan.
Alkuviikosta pohjekivut pelästyttivät aika lailla. Penikkataudin oireisiinhan kuuluu, että kipu tuntuu juoksun alussa, mutta helpottuu lihasten lämmettyä. Eilen noin 8km:n kohdalla ei tuntunut enää mitään vaivoja jaloissa, joten senkin puolesta oli mukava juosta. Noin 11km paikkeilla olin tuntevinani pieniä ylimääräisiä sydämen tykytyksiä mäkien jälkeen ja jutellessani kaverin kanssa. Syke ei kuitenkaan ollut poikkeavan korkea, joten hetken hidastelun jälkeen tunne meni onneksi ohi.
Suvi-illan reitti kulkee osittain asuntoalueiden läpi sekä Forssassa että Tammelassa. Reitin varrella riittää kannustajia, ja heidän taputuksistaan saa kummasti uutta puhtia. Varsinkin jos sattuu vielä tuttuja naamoja näkemään :)! Se, että onnistuu saamaan tuttuja rinnallejuoksijoiksi, on ainakin minulle iso juttu psyykkisesti. Matka taittuu paljon rattoisammin, kun voi muutaman sanan vaihtaa välillä.
Illalla oli todella väsynyt, haimme lapset mökiltä ja saunoimme siellä ennen kotiin tuloa. Uni ei kuitenkaan tullut niin pian kuin olisi luullut, sen verran ylikierroksilla kroppa kävi. Alaselkä ja polvet ovat tällä hetkellä kaikista kipeimmät paikat. "Korsetti" ei ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, sen toki tiedän. Nyt sen kuitenkin vasta huomaan kunnolla, kun pitkän matkan jälkeen on selkäkin kipeä. Mieli on kuitenkin edelleen hyvä, iso etappi saavutettu. Mie tein sen, vaikka alkuviikosta iskikin se asiaan kuuluva epäusko.
Näissä onnistuneen puolimaratonkokemuksen jälkeisissä fiiliksissä aloitan toiseksi viimeisen työviikon ennen lomaa. Torstaina juhlistetaan Neiti Esikoisen synttäreitä kavereiden kesken muutamaa päivää ennen oikeaa juhlapäivää. Äitini tulee viettämään juhannusta kanssamme, ja jää kesäkuun viimeiseksi viikoksi lastenhoitoavuksi. Mukavaa.
