sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Neiti Kesäheinä




Tyttäremme täyttää tänään seitsemän vuotta. Mökillä muistelimme seitsemän vuoden takaisia tapahtumia, koska juuri sieltä lähdimme aamuyössä ajamaan sairaalaan... kamera (joka oli vielä perinteinen filmikamera) jäi silloin kiireessä kuistin pöydälle, joten Neidistä ei ole aivan vastasyntyneenä otettuja kuvia. Seitsemän vuotta... ajan kulu on ihmeellinen asia. Toisaalta jo, toisaalta vasta. Usein tuntuu siltä, että ainahan tämä lapsi on ollut meillä! Tänään julhimme perheen kesken, huomenna vuorossa ovat kaverisynttärit. Onnea rakkaalle Neiti Kesäheinälle!

Juhannus










Vietimme juhannusta appivanhempien kanssa heidän mökillään. Pelasimme Mölkkyä, seurasimme talitinttipoikueen puuhia, söimme hyvin, poltimme nuotiota taukoamatta, saimme sadetta ja aurinkoa. Luonto mökin ympärillä on parhaimmillaan. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni kiiltomadon. Ensimmäistä kertaa koin myös sen, miltä tuntuu kun on aivan loppu lenkin jälkeen, lähes oksensin juoksun jälkeen. Kävimme nimittäin mieheni kanssa 10 kilometrin maastolenkillä, ilma oli lämmin ja kosteusprosentti aika korkea...

Palautumista helpotti kunnon ateria ja lepohetki lasten kanssa, jotka tosin nauttivat enemmän Prahan tuliaistikkareista kuin löhöilystä! Kotipihalla Juhannusruusunikin kukkii, vaikka joku paksu vihreä toukka havaittiin viime viikolla sen nuppujen kimpusta! Ruusua kuvasin juhannusaattoaamuna lehdenhakumatkalla... ja muistelin kaksi vuotta sitten kuollutta äidinisääni, joka olisi täyttänyt sinä, Uunon päivänä 89 vuotta.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Tasapainoilua


Yritän palautua matkasta. Kärsin "henkisestä aikaerosta", vaikka kellolla mitattuna sitä oli vain tunti. Tätä samaa tosin koen ihan vaan kotipuolessakin lomailtuani... mieli on vielä matkalla, vaikka fyysisesti olen jo kotona. Lyhyessä ajassa paljon kokemuksia, tiivistä yhdessäoloa rakkaiden ihmisten kanssa. Hillitöntä, vain oman porukan ymmärrykseen käypää huumoria, vedet silmissä nauramista, ja välillä tuiskahtelua tuttuun tapaan väsyneenä & nälkäisenä. Reissulukemiseksi valitsin niinkin "hilpeän" kirjan, kuin Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt. Sen tunnelma takaraivossani ei ainakaan kevennä tunnetilavuoristoradassa hurjastelua... sattuipa vaan kolmesta lukemattomasta pokkarista olemaan se paras vaihtoehto.

perjantai 18. kesäkuuta 2010

Perhosia, pihatöitä ja Praha


Teimme tänään Neidin kanssa perhosia aikakauslehdistä ja ohuenohuesta rautalangasta. Näin kauniisti ne lentelevät kynttiläkruunussa, jota en joulun jälkeen raaskinutkaan poistaa keittiöstä. Muu perhe on kyllä aika ajoin valittanut, että pöydän päälle normaalisti kuuluva valaisin pitäisi palauttaa...

Sää on ollut pilvinen ja tuulinen (sitä se kyllä tällä tontilla on aina, kahden ison pellon välissä ollaan tuulitunnelissa!). Sen verran lämmintä kuitenkin, että pihalla on ollut mukava puuhastella. Kesäkukat ovat etsineet pari päivää paikkaansa, ja nurmikon leikkasin kahdessa erässä. Nyt on hyvä mieli, kun on monta kohtaa kunnossa... jos toki tekemättömien asioiden lista onkin loppumaton!

Hyvällä mielellä olen muutenkin, aamulla ani varhain hyppään bussiin ja huristelen Hki-Vantaan lentoasemalle. Siellä kohtaan kaksi sisartani ja äitimme, jonka 60-vuotissynttärimatkalle lähdemme kohti Prahaa. En ole lentänyt aikoihin, ja muutenkin kotimaanmatkailu on ollut enemmän meidän perheen heiniä. Jännittävää, ihanaa ja huisin hauskaa! Laatuaikaa naisporukalla, mielenkiintoinen vanha kaupunki, kolme vuorokautta... :).

Hyvää viikonloppua kaikille!

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Muistot

Sen nimisen kirjan saattelin tänään loppuun parin illan lukemisen jälkeen. Täältä löytyy siitä virallinen esittely ja vähän arvosteluakin. Kirjan kansikuva oli kummitellut mielessäni kevään ajan, kun sen jossain naistenlehdessä näin. Pari viikkoa sitten se nökötti kirjaston uutuushyllyssä ja päätyi yöpöydälleni odottamaan lomaa. Kirjoittaja on minulle uusi tuttavuus, mutta mukava sellainen. Viime yönä luin kahteen asti. Siirryin puolilta öin vierashuoneeseen, kun isäntä häiriintyi valosta. Sade piiskasi ikkunoita ja kattoa, mutta siitä viis! Neiti Esikoinen heräsi kuitenkin sen voimasta ja jouduin lopettamaan lukemisen. Kömmimme yhdessä isännän viereen, mutta kirjan tunnelma pyöri mielessäni pitkään. Olin liikuttunutkin. Omat muistot pyörivät mielessä; kelasin suhdettani omaan äitiini, ikävöin mummoani ja lapsuuttani. Samalla tunsin suunnatonta onnea ja kiitollisuutta vierellä nukkuvasta tyttärestäni, miehestäni ja omassa sängyssään nukkuvasta pojastani. Onnellisuutta lomasta, ja siitä ettei se ole ihan tupaten täynnä suunnitelmia.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Testing, testing

Kuinkas sattuikaan, Blogger tarjosi uusia ulkoasusovelluksia. Alkaneen loman kunniaksi päätin testata tätä. Kommentteja saapi laittaa, miltä näyttää??

Yskänrähkä helpotti ja pääsin juoksemaan Suvi-iltaan kympin. Teinpä jopa oman ennätykseni, juosta hilippasin alle tunnissa. Nälkä kasvaa syödessä näköjään kausiliikkujallakin. Olen nyt sen verran monta kertaa jo ääneen puhunut juoksevani ensi kesänä puolimaratonin, että nyt ei enää voi perääntyä :)!! Juoksujuhlaa kanssamme olivat viettämässä serkkupoikani vaimonsa kera, aktiiviliikkujia ovat ja oli mukava saada heidät vieraaksemme muutenkin. Isäni vaimonsa kera saapui huoltotehtäviin, toisin sanoen lastenhoitovuoroon.

Tänään talo tyhjeni vieraista, mutta ei suinkaan hiljentynyt. Teimme lasten synttäreille kerrankin ajoissa kutsukortit valmiiksi, kesäaikaan syntyneiden kohtaloksi kun koituu usein vajaus kutsuvieraiden joukossa... toivotaan, ettei kato käy. Lastemme syntymäpäivillä on kahden vuoden lisäksi vain viikon ero, joten tänä vuonna juhlimme samalla viikolla ensin maanantaina Neidin 7veet ja sitten perjantaina Hran 5veet.

Iltapäivällä sain pihapuuhapuhdin; siirsin lopultakin raparperin uuteen, parempaan paikkaan. Lisäksi tein ammepuutarhan eli istutin ikivanhaan sinkkiammeeseen yrttejä. Katsotaan miten menestyvät... Huomenna haaveilen hakevani puutarhatilalta Pelargonioita ja jonkun amppelikukan. Ihanaa olla lomalla!!!!

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Tuntemuksia


Päässäni soi Zen Cafen Sika-nimisen kappaleen kohta, jossa lauletaan: " Totta kai minä rakastan, totta kai minä rakastan, tarvitseeko sitä todistella miljoonilla sanoilla?"

Olen lukenut ja kuullut aiheesta rakkaudenkieli. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on oma rakkauden "äidinkielensä" = oma tapansa sitä rakkauttaan ilmaista. Rakkaudenkieltä ovat kosketus, sanat, teot, lahjat&huomionosoitukset ja laatuaika. Jokainen meistä puhuu kaikkia näitä kieliä, mutta useimmilla meistä joku näistä on ominaisempi kuin toinen.

Minun rakkaudenkieleni muodostuu ennen kaikkea sanoista, lahjoista&huomionosoituksista sekä laatuajasta. Mieheni rakkaudenkielen tärkeimmät osa-alueet ovat tämänhetkisen tulkintani mukaan kosketus, teot ja laatuaika. Tekojen merkitykseen havahduin eilen, kun hän soitti minulle töihin kysyäkseen siunausta rakenteilla olevan grillikatoksen tukipuita koskevaan ideaan. Hän on paneutunut suurella intensiivisyydellä tähän projektiin, ja olen valtavan ylpeä sekä iloinen hänen koko ajan lisääntyvistä rakennustaidostaan. Niin ja se siunaus siis tarvittiin siihen, että voiko hän tehdä kaiteisiin meidän etunimiemme alkukirjaimet. Olin tästä melkein liikuttunut! Ajatus oli kaunis ja hieno, toteutus tapahtui heti eilen ja näyttää hyvältä.

Jäin myös pitkästä aikaa miettimään sitä, miten paljon hän on tehnyt kotimme eteen. Kaksi vuotta sitten aloitimme huhtikuussa ison remontin... palkatun timpurin rinnalla mieheni teki niin paljon kuin ehti, pystyi ja osasi. Talomme kaikki ulkoseinien paneelit eli yhteensä monta monituista kilometriä hän on käsitellyt kolmeen kertaan pensselin kanssa.... siis vain jotain mainitakseni. Onneksi sitä havahtuu tajuamaan näitä asioita, vaikka oma rakkaudenkieli kaipaakin välillä enemmän niitä sanoja ja huomionosoituksia...

Pidämme molemmat Zen Cafesta, ja kuluneen kevään aikana löysimme myös Samuli Putron soololevyn. Samulin sanoitukset ovat loistavia. Olemme taivaltaneet pian kaksitoista vuotta yhdessä, pääasiassa hyvin tasaisesti. Tuntuu, että kipuilen enemmän oman itseni kuin mieheni kanssa. Aika ajoin sitä kuitenkin pelkää ja epäilee, ahdistuu monenmoisesta. Eräänäkin keväisenä yönä en osannut nukkua mieheni ollessa työporukalla illanvietossa. Aamuyöstä heräsin kun hän ei vielä ollut tullut. Melkein voin pahoin kun jostain alitajunnasta hyökyivät teinivuosien seurustelusuhteiden pettymystä aiheuttaneet kokemukset turhine odotteluineen... Kun hän sitten lopulta tuli kotiin, kiukuttelinkin vähän... ja itkin hänen nukahdettuaan. Seuraavana päivänä hän pyysi minut viereensä sohvalle, jossa kuuntelimme toisiimme käpertyneinä Mitäpä jos- kappaletta... miten turhaan surinkaan yöllä!



(kuvat kesältä -08 kun kiersimme moottoripyörällä Saaristorenkaan 10 yhteisen vuoden kunniaksi)

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Konditionaalissa


Olisi vielä kolme työpäivää ennen kolmen viikon kesälomaa. Olen viikonlopun valvomisesta väsynyt, mutta en osaa asettua nukkumaan. Kesäillan valo valvottaa. Tekemistä olisi niin paljon. Suunnitelmia olisi niin paljon. Ihania, lukemattomia blogeja ja kirjoja olisi niin paljon.
Kroppa kaipaisi lenkille, mutta viikon ajan on kesäflunssa vaivannut. Yskin ja köhisen, muutaman päivän ajan ääneni on ollut kuin teini-ikäisellä pojalla äänenmurrosvaiheessa. Toivottavasti parantuisin ennen viikonloppua, jolloin saamme vieraita. Toivottavasti pääsisin juoksemaan Suvi-iltaan kympin.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Laatuluksusta


Sain eilen vieraakseni hyvän ystäväni, jonka kanssa olemme tunteneet kymmenvuotiaista asti. Kahden keskisestä tyttöjen illasta on ainakin kahdeksan vuotta; lapsukaisemme ovat syntyneet melkein vuorovuosina, joten luonnollisesti tapaamiset ovat olleet perhekeskeisiä. Tuliaisiksi hän toi lautasliinoja (niitähän ei ole koskaan liikaa, ystäväni tietää, että olen jonkin sortin friikki noiden kanssa, en voi esim olla kulkematta alekorien ohi), luomukamomillateetä ja homemade bambupölyrätin! Kuohujuomaa nautimme, kera sienipiirakan ja salaatin. Sen jälkeen isäntämies kuskasi meidät ravinteliin, jossa esiintyi Irina. Ensimmäistä kertaa molemmat näimme kyseisen artistin livenä, ja kokemus oli pelkästään positiivinen. Mahtavaa energiaa lavan täydeltä! Kesäyön valoisuus ihmetytti taksin takapenkillä paluumatkalla, ja maailmanparannusta jatkettiin vielä kotvanen kotosalla...



Lapset ovat tätinsä luona koko viikonlopun, isäntämies töissä. Ystäväni lähdettyä ahersin pihalla, sain marjapensaiden alustat kitkettyä ja levitin kuorikatetta, mutta kolme säkkiä ei riittänyt millään kaikille pensaille! Innostuin vielä leikkaamaan nurmikon suunnitellen samalla kukkajuttuja... Sireenit ovat parhaimmillaan, Unkarinsireenit vasta nupulla. Ei ole ollut kiirettä ostaa kesäkukkia, kun pihassa kukkijoita niin paljon; ensin tuomipihlajat ja tuomi, sitten omenapuut ja nyt sireenit hieman porrastetusti. Tämän jalosireenin lisäksi meillä on valkoista ja lilaa perussireeniä. Tuoksu on huumaava, sisälläkin maljakossa tuoksuvat ihanasti!


tiistai 1. kesäkuuta 2010

"Mitä toivot että jää..."


... kun pihan poikki kuljet ja jäljet häviää" laulaa Juha Tapio. Kuvassa pala pihasta, jonka poikki on kuljettu paljon. Saunapolku isäni kotipaikassa, lapsuuteni Mummolassa, yhdessä maailman parhaista paikoista. Tänään isäni äiti täyttäisi 82 vuotta. Heinäkuussa hänen kuolemastaan tulee yhdeksän vuotta. Mummo lähti isovanhemmistani ensimmäisenä... pitkälle aikuisuuteen olin saanut pitää heidät kaikki neljä. Pitkään elin siinä ajatuksessa, etteivät isovanhempani edes ole vanhoja.

Mummo oli vilkas, eläväinen, toimelias, vieraavarainen, ehtiväinen, iloinen, tomera, taitava... oikein kunnon maatalon emäntä, joka ehti kaikkien töiden ohella mm. hoitaa kukkaset, tehdä käsitöitä, hoitaa meitä lapsenlapsia ja osallistua jos jonkinlaiseen harrastus- ja järjestötoimintaan. Eikä hän juuri sairastellut. Sitten tuli aivoinfarkti, joka pysäytti eläväisen. Opiskelin silloin sairaanhoitajaksi, ja asuin aivan sairaalan vieressä. Kävin lähes joka ilta syöttämässä mummoa. Autoin, silitin, hoidin ja olin läsnä. Muistan niin kirkkaasti, miten hän sanoi fysioterapeutille kuntoutuksen lomassa huilatessaan, että lapsenlapset ovat olleet hänelle kaikki kaikessa. Ja siltä se oli aina tuntunutkin. Halvauksen jälkeen osat mummolassa vaihtuivat, ukki alkoi hoitaa sekä mummoa että huushollia. Kunnostautuikin oivallisesti, leipoi ja laittoi ruokaa. Viisi vuotta kesti tämä matka, sitten sairaus alkoi viedä voimia ja kuntoa alaspäin...

Kukkapenkissäni kasvaa mummon Kultapalloa, Jättihelokkia ja Syysleimua, niitä vaalin ja hellin aarteinani. Juhannusruusunkin olen kuljettanut idästä tänne. Siinä on ensimmäiset nuput... toivottavasti se tuoksuu yhtä hyvälle kuin Mummolassa.

Uhmaa


Voi Neiti Esikoinen; pieni iso tyttäreni!! Ikään kuuluvaa uhmailua ja omien rajojen uudelleen maalailua on ollut havaittavissa pieninä annoksina kuluneen eskarilukuvuoden aikana. Viime viikkoina enenevässä määrin. Aina hänellä on vahva oma tahto ollut, ja hyvä asiahan se on pidemmän päälle... mutta välillä ei meinaa jaksamus ja ymmärrys äiti-ihmisellä riittää. Ja toisaalta samaistun noihin fiiliksiin hyvin vahvasti... Miten ne rajat osaisi vetää fiksusti ja pysyisi johdonmukaisena? Vastalauseita tulee välillä niin napakasti, että en tiedä itkisinkö vai nauraisinko. Juuri kun saadaan edellinen soppa jäähtymään ja selväksi, alkaakin uusi keitos porisemaan ja yleensä kahta tulisempana....