keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Syysretkellä















Kävimme rakkaan työystäväni kanssa viikko sitten pienellä syysretkellä. Alunperin matkan päämääränä oli Kirkkonummen asemalla toimiva Huone Ett Rum niminen hurmaava pikku puoti, jonka tuotteita hiplasin jo vuosi sitten Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoilla. Lisäksi olen vieraillut heidän Facebook- ja nettisivuillaan usein ihailemassa tuotteita. 

Kauniita ja mielenkiintoisia juttuja sieltä löytyikin, lapsille toin mm.tuliaiseksi tillandsiat eli ilmakasvit! Söimme herkullisen lounaan intialaisessa ravintolassa nimeltään Shiva, ja sen jälkeen päädyimme melkein ex tempore Hvitträskin museoon, josta kaikki yläpuolella olevat kuvat. Ihastuimme paikan tunnelmaan molemmat, ja voin suositella lämpimästi täällä käymistä kaikille kotimaan kulttuurihistoriasta kiinnostuneille!

Paluumatkalla poikkesimme vielä uskomattomaan paikkaan nimeltään Kasvihuoneilmiö. Riemunkirjava tavaratalo entisessä kasvihuoneessa. Paikka, josta löytyy sistustustavaraa moneen makuun, kitschiä ja kimalletta, kirjoja, kortteja, armeijan vaatteita... jos ei kestä ollenkaan tavaranpaljoutta, ei kannata poiketa. Paikassa ei voi olla mietimättä, kuka niitä kaikkia tavaroita voi tarvita, mutta kun ottaa kevyemmän vaihteen mieleensä, niin huumorin kera kiertäen saa kyllä hauskan kokemuksen.



Alla vielä meidän ilmakasvimme, aikas veikeitä ovat!







keskiviikko 10. elokuuta 2016

Uusi alku






Yli puolen vuoden tauko, jota en tietääkseni päättänyt pitää. 

Kirjoittamisen kaipuu.

Satunnaista kuvaamista.

Paljon ajatuksia.

Katsotaan, tuntuisiko tämä taas omalta. 










keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kuin vesiväreillä maalattu









Tänä syksynä luonto on ollut jotenkin normaalia kauniimpi. Vai näenkö sen kauneuden paremmin kuin ennen? Elo-syyskuussa oli uskomattomia aamusumuja, joiden takia meinasin myöhästyä töistäkin useana aamuna jäädessäni jokivarteen kuvaamaan usvan leikkejä auringonnousun jälkeen.

Ruskan värejä oli ainakin meillä päin vain hetkellisesti, kai ne lämpötilojen vaihtelut satunnaisista pakkasista takaisin leudompiin lukemiin lyhensivät väriloistoa. Olen huomannut kuitenkin pitäväni vuosi vuodelta enemmän myös ruskan jälkeisistä väreistä, joita nyt aurinkoisina loka-marraskuun päivinä on ihailtavissa; kirkkaansininen taivas, keltainen sänkipelto, vihreät havupuut, ruskean sävyjä maassa ja puissakin. Hyvin rauhoittavia värejä. Viime aikoina on ollut aivan uskomattomia auringonnousun-ja laskun värejä, kuten eilen. Töistä palatessani pysähtelin pyörän kanssa neljän kertaa ikuistamaan ihanaa iltataivasta. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta kelpuutin tavoistani poiketen kännykkäni kameran kaverikseni.

Yleensähän odotan tässä vaiheessa vuotta jo lunta toden teolla. Liekö vanhenemista ja viisastumista se, etten hötkyile ja käytä turhaan energiaani tulevan talven sään miettimiseen. Toki voin sanoa toivovani lumista talvea, ja pakkastakin saisi olla. Yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen enemmän, ja nauttia näistä normaalia lämpöisemmistä päivistä, ja syntymäkuukauteni hämäränhyssystä. 



torstai 29. lokakuuta 2015

Hyvä viikko










Samana iltana taivaalla oli kirkas kuu ja pihasaunalla pökkeröinen neitoperhonen, joka ehti laittaa siipensä suppuun hakiessani kameraa. 

Kalenterissani on lähiviikkoina monta kivaa asiaa tulossa, ja tosi monta on jo toteutunutkin. Tänään juhlistetaan eläkkeelle jäävää kollegaa hyvän ruoan ja teatterin parissa. Viikonlopulla työvuorojen välissä pääsen Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin konserttiin, ensimmäistä kertaa livenä koen kyseisen orkesterin. Odotan innolla,  sillä olen tutustunut heidän tuotantoonsa syksyn aikana, ja täytyy sanoa, että olen ihastunut. Upeita rytmejä ja hienoja sanoituksia. 

Eilen virittelin pitkästä aikaa itseni lattarirytmeihin ohjatulla tunnella, ja se oli hauskaa. Illalla teimme vielä reippaan kävelylenkin pakkasessa hyvän työystävän kanssa. Tänään vapaapäivä on mennyt illan kekkereitä valmistellessa, kotihommia tehden ja taloa lämmittäen. Siinä sivussa olen seuraillut, sekä kommentoinut Kodin Kuvalehden bloggauskurssia joka alkoi maanantaina. Joskopa saisin uutta virtaa tähän touhuun.





lauantai 24. lokakuuta 2015

Kiitollisena





Ensin oli edessä syysloma, jolle oli suunniteltu sopivasti sekä ohjelmallisia että ohjelmattomia päiviä. Sitten se loma tuli ja myös ohjelmattomat päivät täyttyivät, mukavilla asioilla. Sitten tuli flunssa, jonka kanssa mennä porskutin loput mukavat asiat, kohtaamiset ja elämykset, vaikka tuntui, ettei meinaisi jaksaa millään. Loma jäi taakse ja alkoivat työt, joiden ohessa meni muutamana päivänä kaikki vapaa-aika tyttären kisapukua koristellessa, liian vähillä yöunilla yskän ja kiireen takia. 

Eilen illalla tuntui, että tautitila alkaa väistyä. Kisapuku oli valmis ja hommat rullasivat muutenkin kaikesta hässäkästä ja säätämisestä huolimatta. Tunsin suunnatonta iloa ja kiitollisuutta siitä, että jaksoin tehdä työpäivän jälkeen kotihommia lähes normaalilla teholla. Ehdin käydä ruoanlaiton, kisaeväspakkailujen, ruokaostosten jälkeen, ennen lasten harrastusten päättymistä pienellä kävelylläkin yli viikon tauon jälkeen. Kostessa syysillassa olin pakahtua kiitollisuuden tunteeseen; olen terve, flunssa on ohimenevä pikkuvaiva kaikessa kurjuudessaan, jaksan ja voin kävellä ulkona pimeässä ja nauttia siitä. 

Kiitollisuus ja myönteinen ajattelu ovat asioita, joihin olen tietoisesti keskittynyt aiempaa enemmän viime kuukausina. Luen päivittäin 365 Ajatusta parempaan arkeen-sivuston päivityksiä Facebookista, saaden niistä vahvistusta perusajatteluuni ja arvomaailmaani. Omistan myös kirjan, johon kyseinen sivusto pohjautuu, ja sitä tulee myös luettua viikottain. Olen luonteeltani perusmyönteinen hyönteinen, mutta elämässäni on ollut aikakausia, jolloin marmatan helposti kaikesta, ja monet raskaat asiat lähipiirissä viimeisten vuosien aikana ovat painaneet mieleni synkkiin vesiin pitkiksikin ajoiksi. Joskus olen ehkä saattanut ajatella näiden kiitollisuusjuttujen olevan vähän hömppää, mutta en enää. Jotain on ehkä nupissani eri asennossa, mutta tämän syksyn aikana olen huomannut kiittäväni monesta aiemmin ns. itsestäänselvästä asiasta. Aiempaa kirkkaammin ymmärrän myös sen, että suurimpaan osaan omaan itseeni liittyvistä voin vaikuttaa ensisijaisesti minä itse.  

Olen kiitollinen ja onnellinen jokaisesta uudesta päivästä.


keskiviikko 7. lokakuuta 2015










" Talvi-iltoina ihmettelen tähtiä, lohdutuksen lamppujani.
Kevätiltoina taivaan kuulasta kantta.
Kesäiltaisin ihmettelen auringon hitaita hyvästejä.
Syyspimeällä taivaan sysimustaa turkkia.
Ja kaikkina öinä, aamuina ja päiviniä niiden välillä, 
en ihmettelemästä lakkaa.
Päivä päivältä piirtyy elämä."



-Annukka Tiitinen-



Tämän runon ja näiden kuvien avulla talletan tämän hetken hyvän fiiliksen tältä aamulta. Tai on se fiilis ollut monena muunakin päivänä. Paljon hyviä asioita ilmassa & tiedossa; kohtaamisia tärkeiden kanssa, musiikkia, innostavia tulevaisuudenvisioita töiden ja oman itseni kehittämisen suhteen.  Niiden innostamana ja voimaannuttamana kohti kaamosta!









lauantai 19. syyskuuta 2015

Pakahtuva sielu sekaisin






Pitkään aikaan ei ole ollut kirjoittamisen tarvetta, vaikka isoja ajatuksia seilaa pitkin päätä melko usein. Arki on ollut hyvää ja tasaista, kaikista maailman suurista suruista ja murheista huolimatta. Olen keskittynyt pitämään mieleni normaaliakin avoimempana ja myönteisenä. Tehnyt töitä oman hyvänvointini eteen lisääntyvässä määrin.

Silti ajoittain alavire ja huoli tahtovat ottaa vallan, kun uutisvirta somesta, televisiosta ja lehdistä hyökyy päälle. Minulla on harvoin hyvin vahvoja mielipiteitä asioista, olen melko epäpoliittinen henkilö, enkä mielelläni ajaudu minkäänlaisiin vastakkainasetteluihin mielipiteitä jakavista aiheista keskusteltaessa. Kuuntelen kyllä mielelläni erilaisia ajatuksia ja mielipiteitä, mutta toki pyrin olemaan aina pienen ihmisen puolella. Jo koulutukseni, työni ja ammatti-identiteettinikin puolesta.

Katja kirjoitti hiljakkoin blogissaan pakahtumisen tunteesta, jonka mm. kesän vaihtuminen syksyksi hänessä aiheuttaa. Minä tunnistan itsessäni tuon pakahtumisen tunteen; useinmiten se liittyy mieltäni koskettaviin asioihin, pääasiassa positiivisen liikkuttaviin. Suuriin asioihin tai nopeasti ohimeneviin, pieniin hetkiin, kauniisiin maisemiin, luonnon yksityiskohtiin, kirjoitettuihin tai lausuttuihin tärkeisiin sanoihin. Kun kuulen hoitamani vanhuksen elettyyn elämään liittyviä yksityiskohtia, jotka muistuttavat minua siitä, että hän todella on ollut täysin toimiva, kokonaisen elämän elänyt ihminen. 

Sielu sekaisin - siinä toinen oivallinen kiteytys tälle tietynlaiselle tunteelle, joka välillä valtaa mieleni. Sen opin eilen lukiessani Kodin Kuvalehden uuden bloggaajan, Sandra Lampun tekstiä. Sieluani sekoittavat näiden viime aikojen suurten yhteiskunnallisten keskustelunaiheiden lisäksi, tai oikeastaan niitäkin enemmän ne asiat joita kohtaan omassa työssäni; kuolemaa lähestyvän ihmisen tuska, niin fyysinen kuin henkinenkin. Kysymys miten kauan tätä vielä kestää? Tai muistisairaan ihmisen lukuisat hätääntyneet kysymykset.: "Tulethan sinä hakemaan minut, viethän sinä minut kotiin, nukkumaan...?" 

Näitä miettiessä toivoo itselleen vain voimia olla tukena, sopivan herkkänä ja vahvana yhtä aikaa. Minä en voi maailman isoille asioille mitään, enkä ihan hirveän paljon koe voivani vaikuttaa isojen herrojen päätöksiinkään. Mutta sille voin paljonkin, miten olen noissa edellä kuvaamissani hetkissä läsnä, miten kohtaan ihmisen. Tämä lienee tärkeämpää kuin se, että minulla olisi tiukka mielipide asiaan kuin asiaan.